torstai 3. huhtikuuta 2014

Brownies

 Nyt tulisi sitä brownies-ohjetta minkä jo kaauan aikaa sitten lupasin teillekkin jakaa! Näistä tuli tosiaan aivan suussasulavia, ja voisin melkein sanoa että nämä nousivat kertaheitolla yksiksi lempileivonnaisikseni. Mä tein omat browniesini taas hieman soveltaen, ja laitoin esimerkiksi kaakaojauhetta ja suklaata hieman vähemmän (alkuperäisen ohjeen mukaan niistä tulisi varmasti oikein supersupersuklaisia- ehkä liiankin suklaisia minun makuuni). Myös paistoajan määritin pinnan paistumisen mukaan, en kelloa tuijottaen, sillä jos olisin antanut niiden olla puoli tuntia uunissa, olisi brownieseista tullut todella kuivia. Alkuperäisessä ohjeessa brownieseihin tuli myös Digestive-keksirouhetta, mutta itse en sitä laittanut ollenkaan. Keksimuruja voi toki halutessaan laittaa, tai ne voi korvata vaikka pähkinä- tai mantelirouheella :) 
Tässäpä olisi siis minun hyväksi testaamani versio ohjeesta:


Brownies

n. 160-200 g tummaa suklaata (riippuen kuinka suklaisia haluaa, itse laitoin n.165-170 g)
150 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 iso rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Paloittele suklaa kattilaan. Lisää voi.
Sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa ja voi ovat sulaneet.
Ota pois lämmöltä ja sekoita joukkoon sokeri, munat, vehnäjauhot, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
Kääntele taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka koko on noin 15x30 cm.
Paista 175 asteessa noin 10-30 minuuttia, tai kunnes pinta on jähmettynyt ja saanut hieman väriä. 
Minulla paistumiseen meni vain noin 15 minuuttia, joten paistoaika saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Suosittelen, että otat browniesit pois uunista kun niiden pinta on paistunut, vaikka aikaa olisi kulunut esimerkiksi vain 15 minuuttia. On tärkeää, että browniesit ovat ulkoa "rapeita", mutta sisältä vielä ihanan pehmeitä ja kosteita

Näiden kanssa suosittelen aivan ehdottomasti nautittavaksi vaniljajäätelöä, sopivat meinaan niin uskomattoman hyvin yhteen :) Browniesit voi säilyttää jääkaapissa ja lämmittää jääkaapista ottamisen jälkeen vaikka hetken mikrossa ennen nauttimista. Maistuvat muuten aivan ihanilta vielä parikin päivän jälkeen!

Alkuperäinen Hellapoliisin ohje täältä :)

6 kommenttia:

  1. Nams! :P kiva saada uusi herkullinen leivontaohje, joten suuri kiitos :) pitääpä tekastakin näitä ens kerran kun rupeaa mies vaatiin leipomuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä ihan sikahyviä! Ja vielä maailman helpoimpia tehdä :) Haha sellasia ne miehet on... :D

      Poista
  2. Ihanan näköisiä❤️ tuli mieleeni että mistä olet ostanut sen trenssin joka sinulla on muutamassa insta kuvassa päällä?? Se beige? Niin taydellinen👌👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata! Trenssi on pari vuotta sitten kirpparilta löydetty kympillä! :D Alunperin se on H&M:stä. Se oli kyllä ihan loistava löytö, varsinkin kun täydellisiä lyhyehköjä trenssejä ei meinaa löytyä oikein mistään..

      Poista

  3. Joo se on kyllä nii täydellinen❤️❤️ Täytyy jatkaa täydellisen yksilön etsintää☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja että täydellinen trenssi löytyy! :)

      Poista