perjantai 23. elokuuta 2013

Pieni koneprobleema

 
Moikkamoi! Täällä blogissa on ollut aika hiljaista nyt parin päivän ajan, mutta tosin musta riippumattomista syistä.. Mun kone jotenkin pimahti tossa pari päivää sitten, eli en oo päässyt koneelle oikeastaan ollenkaan. Tätä kirjotan nyt meidän toisella (vanhemmalla) koneella, ja toivon kyllä todella että mun kone saatais nopeasti kuntoon, tällä kirjottelu on jotenkin vähän nihkeetä. 

Kuvituksena postauksessa tän päivän asua, tosi simppeliä syksyisilä jutuilla maustettuna:) Mä ainakin huomaan tuolla ulkona ihan selvästi syksyn saapumisen, varsinkin illalla siellä ihan tuoksuukin syksyltä! En missään nimessä valita, tykkään pukeutumisen kannalta näistä välivuodenajoista, saa käyttää saappaita tai halutessaan vielä ballerinoja, sekä ihania välikausitakkeja. Mäkin vetäsin tänään mun Supertrashin kumpparit jalkaan sillä ilma oli aamulla aika vilpoinen. Kumppareista tulikin mieleen että mua on nyt alkanut himotella toisetkin kumpparit, tällä kertaa Hunterit. Vaikka ne onkin aika "massa", kelpuuttaisin sellaiset kyllä mielelläni itelleni. Tällä hetkellä eniten houkuttais kiiltävät mustat tai pirtsakat pinkit, en sitten tiiä miten noille pinkeille tulis käyttöä..:D Huntereitten lisäksi mulla on kova Ugg-kuume päällä, ja lyhytvartiset Uggit sand-värissä onkin nyt kovassa metsästyksessä. Nii ja ainiin, H&M:ään on tullut kivasti uutuuksia viimeaikoina ja tällä hetkellä mun ostoskorissa on 350 euron edestä tavaraa, että joo. En siis todellakaan niitä oo tilaamassa, mutta jos ne on jo kauppoihin tulleet niin musta tuntuu että seuraavasta Lahden-reissusta saattaapi tulla kallis.. 
Ääh, kauheesti ois taas asiaa kun ei oo päässyt pariin päivään tänne höpöttelemään! Nyt mun pitäis kuitenkin mennä lukemaan toi tt:n kirja loppuun ja sen jälkeen aion vaan rentoutua nachojen ja dippivihannesten kera telkkua töllöttäen:) Oon ollu jotenkin älyttömän väsynyt viimeset pari päivää (hiton kirjotukset ja kirjoituksiin lukeminen..) joten kunnon rentoutuminen tulee kyllä tarpeeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti